Olen lukenut blogeja jonkin aikaa ja miettinyt jospa itsekin alkaisin pitää yhtä. Mietityttänyt on kuitenkin se, miksi. Voiko blogia kirjoittaa itsekkäistä syistä, kuten halustaan tulla kuulluksi ja ymmärretyksi? Eikö ihmisten pitäisi ennemminkin puhua toisilleen kuin pyöriä tässä nykypäivän kasvavassa vertaistodellisuudessa? En tarkoita, että blogeja kirjoittavat henkilöt välttämättä eläisivät sellaisessa. Mietin vain mistä blogien suuri suosio johtuu? Eivätkö ihmiset osaa enää puhua toisilleen siitä, minkä kokevat kirjoittamisen ja julkituomisen arvoiseksi? Vai eikö ihmisillä ole aikaa kuunnella toisiaan? Yksinäisyydenhän sanotaan lisääntyneen yhteiskunnassamme, jostain olen niin lukenut. Tämä pitää varmasti paikkansa. Sama pätee kiireiseen elämänmenoon.

Siksi onkin paikallaan kysyä, miksi minä sitten kirjoitan tai paremminkin alan kirjoittaa. Niinpä. En itsekään osaa sitä selittää. Jotenkin se vain kiehtoo. Ehkä se on niin erilainen tapa tuoda itseään julki kuin mihin olemme vuosikymmenien ja -satojen aikana tottuneet, että se kiehtoo ihmistä siksi. Kaippa se on jännittävääkin. Heittää ajatuksensa bitteinä avaruuteen ja katsoa tarttuuko niihin joku..