Painonpudotus etenee säännöllisen epäsäännöllisesti. Lauantaina tuli juostua se hikilenkki, oikein 20 minuuttia. No eilen tuli käytyä Kullan kanssa samanlaisella, vähän lyhemmällä. 15 minuuttia. Ensin juoksin ihan onnessa, ehkä vähän liian lujaakin, kun oli adrenaliinia veressä. Mutta sitten. Alkoi tulla huono olo ja oksettaa. Tuntui, että en enää koskaan halua syödä mitään. Siinä paineli joku hyväkuntoinen tyttö ohi ja mietin, että onko jotkut luotuja liikkumaan? Onko se joillekin helpompaa? Vai ovatko kaikki käyneet läpi tämän saman aloittamisen tuskan, johon liittyy pahoinvointi ja ponnistelun aiheuttama päänsärky?

Aamuyöstä särki selkää. Tuntui, että ei voi nukkua suoralla selällä esim. mahallaan, mutta ei voi pyöristääkään selkää, kun vihloo niin kovasti. Kulta lähti töihin kuudeksi eikä mua väsyttänyt yhtään. Siispä nousin istumaan ja venyttelemään. Sitten nukuin vielä vähäsen ja selkä oli sitten parempi. Kullalla oli kans selkä kipeä aamulla ja mietittiin, että johtuukohan kivut lenkistä. Kuinkahan huonossa kunnossa me ollaankaan, kun 15 minuutin juoksulenkki aiheuttaa näin paljon kipuja ja huonoa oloa.. Hmm. Ehkä kroppa yrittää viestittää, että on todellakin tehtävä jotain.

Kroppa viestittää muutenkin. Olen huomannut itsestäni, että jos istun työpäivän istumisen päälle vielä monta tuntia tulen ärtyneeksi ja paikat alkaa huutaa liikunnan perään. Jos en lähde heti, kun ensimmäiset merkit tulevat en meinaa saada millään lähdettyä sen jälkeen. Tulen entistä ärtyneemmäksi ja alan valittaa kaikesta. Mikään ei oikein huvita eikä kiinnosta ja kiukuttelen. Liikunta on siis jollain tavalla pakollista mielenterveyteni kannalta? Ehkä. On kai se kaikkien mielenterveyden kannalta lähes pakollista.